Mikaela poistui viimeisen kerran perhekodista 27.2.2024. Mikaela oli itsetuhoinen ja vahvasti lääkitty.

​

 

Mikaelan poistumista ei voitu estää, koska häntä ei oltu huostaanotettu. Perhekodista lähdön jälkeen, kukaan ei tiennyt, missä Mikaela on ja minne hän oli menossa. Kauppakeskuksen valvontakamerat tallensivat Mikaelan viimeiset hetket.

​

 

Mikaelan kiusaaminen alkoi ala-asteella kolmannella luokalla. Aluksi kiusaaminen oli verbaalista ja koostui nimittelyistä ja loukkaavista kommenteista. Hänelle sanottiin muun muassa: "huora", "läski", "oot ruma", "tapa ittes", "lutka", "heruttelija", ja "oot tyhmä".

​

 

Mikaela ei itse kertonut kiusaamisestaan, mutta järkyttävät viestit sekä tieto koulussa ja vapaa-ajalla tapahtuneesta kiusaamisesta kantautuivat myöhemmin myös hänen äitinsä, Kiian, korviin.

​

Kiusaaminen paheni ajan myötä ja muuttui myös fyysiseksi. Mikaelaa potkittiin, tönittiin, lyötiin ja uhattiin hakata hampaat kurkkuun. Aurinkoinen ja iloinen Mikaela alkoi muuttua masentuneeksi ja ahdistuneeksi. Vaikka Mikaela yritti laittaa kiusaajille hanttiin, mikään ei auttanut, ja tilanne vain paheni.

​

Kuudennen luokan puolivälissä Mikaela ilmoitti, että nyt riitti ja hän halusi pois koulusta. Tämän seurauksena perhe muutti pikavauhtia toiselle paikkakunnalle. Kiusaaminen ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan jatkui uudessa ympäristössä – kiusaajat seurasivat verkossa.

​

 

Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että Mikaela joutui perhekotiin. Mikaelan poistuttua viimeisen kerran perhekodista, sai hänen äitinsä Kiia tästä tiedon vasta myöhään yöllä. Perhe ja ystävät etsivät Mikaelaa tiistain ja keskiviikon välisen yön sekä koko keskiviikkopäivän, peläten pahinta, mutta toivoen parasta.

​

 

Kukaan heistä ei silloin vielä tiennyt, että Mikaela oli jo menehtynyt.

​

 

Viimeisen illan ja yön tapahtumat tallentuivat kauppakeskuksen valvontakameroihin, ja niistä selvisi myös, että Mikaela kuoli alle kaksi tuntia sen jälkeen kun oli poistunut perhekodista. WhatsApp-viesteistä näkyi, että hän oli ehtinyt nähdä vielä kuvan, jonka hänen äitinsä Kiia oli lähettänyt.

​

 

Seuraavana päivänä Kiia sai kuulla tuntemattomalta nuorelta, että Mikaela oli löytynyt kuolleena.

Poliisit saapuivat pian tämän jälkeen perheen kotiin tuomaan suruviestin.

​

 

Äidin tuskaa pahensivat huhut, että tytärtä olisi kuvattu ja pilkattu vielä hänen kuolemansa jälkeen. Tämä julmuus oli käsittämätöntä ja lisäsi perheen tuskaa suunnattomasti.

​

 

Mikaelan kuoleman jälkeen monet nuoret kokoontuivat surupaikalle ja yrittivät tukea ja lohduttaa toisiaan. On silti järkyttävää, että osa nuorista jatkoi pilkkaamista ja kiusaamista myös Mikaelan kuoleman jälkeen. Kiusaaminen ja ivaaminen kohdistui tuolloin myös Mikaelan kuolemaa sureviin ystäviin.

​

 

Kiusaaminen jätti Mikaelaan syvät jäljet, ja hän kamppaili sen kanssa pitkään ennen traagista päätöstä.

 

Mikaelan tarina muistuttaa meitä kiusaamisen vakavuudesta ja sen pitkäaikaisista vaikutuksista.

 

Perheen suru ja Mikaelan kokemat kärsimykset korostavat tarvetta puuttua kiusaamiseen varhaisessa vaiheessa ja tukea niitä, jotka joutuvat sen kohteeksi.

​

 

Mikaelan äiti, Kiia, haluaa kertoa Mikaelan tarinan, jotta muut voisivat oppia ja ymmärtää, kuinka suuri vaikutus kiusaamisella ja psyykkisillä ongelmilla voi olla nuoren elämään.

Hän haluaa myös muistuttaa, että jokainen nuori ansaitsee tulla kuulluksi ja saada apua, ennen kuin on liian myöhäistä.

​

 

Mikaelan kuolema kosketti monia, ja hänen muistonsa elää edelleen hänen perheensä ja ystäviensä sydämissä.

 

Kiia toivoo, että kertomalla Mikaelan tarinan hän voi auttaa muita nuoria ja heidän perheitään selviytymään vaikeista ajoista ja löytämään toivoa tulevaisuudessa.

​

Kiian teksteistä koonnut Kati Mehtälä 2024

​

​

Kiia 11.8.2024:

​

 

”Mä ravistelen rajoja, kolistelen portinpieliä ja pöllytän tomuja korvien välistä ja silmiltä.

 

Siksi, että mä voin ja haluan. Ja haastan teitä muita tekemään samoin!

​

Haluan siksi, että nämäkin yleensä tarkkaan vaietut asiat tulevat julki. Niin näkyväksi, ettei kukaan voi leikkiä tietämätöntä.

​

 

Jos pohdit miksi niiden on tultava ilmi, niin vastaus on yksinkertainen:

​

 

MIKÄÄN EI MUUTU, JOS KAIKKI VAIKENEE.

​

 

Ja jos mikään ei muutu, niin moni muukin lapsi, nuori sekä aikuinen jää ilman apua!

 

Muutosta ei synny, ellei siihen koeta tarvetta.

​

Ja miten voitaisiin kokea tarvetta, jos vain pieni osa tietää kuinka kamalasta tilanteesta on kyse?

 

Siksi on tärkeää puhua asioista ääneen, niin kuin ne on.

 

Jotkut ovat ilmaiset huolensa Mikaelan yksityisyydestä. Mutta se on täysin turhaa.

​

Mikaela kulki itse täysin avoimesti viiltelyn jäljet käsivarsissaan näkyen niitä häpeilemättä, puhui osastojaksoista, laitosjaksoista sekä lääkityksestä avoimesti.

 

Miksi niitä olisi pitänyt salata?

Siksikö, ettei muiden tarvitse olla huolissaan hänen pahasta olostaan?

 

Siksikö, ettei niin ole ollut tapana tehdä?

Hän myös päätti päivänsä julkisessa paikassa, kaupungin keskustassa 27.2 2024 #mikaela13 .

 

Joten tulkitsen sen niin, että hän halusi teollaan nimenomaan tuoda julki miten pahaa jälkeä kiusaaminen voi saada aikaan.

 

Miten paljon se rikkoo ihmistä, hajottaa mieltä ja vie voimat.

 

Jotta siihen havahdutaan, ja asialle tehdään jotain. Niin, ettei muiden tarvitse mennä perässä vaan saavan sen avun ja tuen, minkä ansaitsevat.

Joten mä jatkan näitä avautumisia, kunnioituksesta Mikaelaa kohtaan, mutta myös säästääkseni jonkun toisen perheen samalta kohtalolta.”

​

​