
Tarinat
Ilman näitä rohkeita ihmisiä ja heidän tarinoitaan, ei Meidän lapset -projektia olisi.
Vaikka puhumme "tarinoista" on syytä muistaa, että kyseessä on oikean ihmisen aito kokemus ja elämä.
"Olemme saaneet lukea lehdistä viime aikana paljon koulukiusaamisesta ja kouluväkivallasta. Yhteys toiseen on katkennut ja ajatus toisen pahuudesta vallannut mielen. Tämän seurauksena on tapahtunut hirvittäviä tekoja. Emme voi enää olla hiljaa, on aika toimia ja antaa ääni kiusatuille."
~Eeva Junnola-Nyström~


Miksi olemme mukana?
"Minua kiusattiin koulussa ja se jätti syvät arvet. Kaikilla tulee olla rauhallinen ja kiusaamisvapaa kouluympäristö - tätä tavoitetta haluan edistää."
Jarno Limnell
"Mielestäni näistä asioista pitää puhua, koska kyseessä on vakva aihe ja koen omaksi velvollisuudekseni kertoa myös oman tarinani. Maailmassa pitäisi olla enemmän rauhaa, ymmärrystä ja rakkautta."
Andrei Koivumäki
”Koulukiusaaminen on ollut ja on edelleen äärimmäisen julmaa. Usein siihen havahdutaan vasta liian myöhään. Viime aikoina olemme joutuneet kohtaamaan enemmän järkyttäviä uutisia, kuten kouluampumisia ja itsemurhia, joissa kiusaaminen on ollut keskeisessä roolissa. Olen itsekin kokenut rankkaa koulukiusaamista, ja se jättää syvät haavat ja ohjaa lapsen tai nuoren väärille poluille. Valitettavasti monet koulukiusatut alkavat itsekin kiusata puolustusmekanismina, mikä vain pahentaa tilannetta. Samanlainen kehä tapahtui myös minulle. Lapset ja nuoret katsovat meitä aikuisia mallina käytökselleen, joten muutos lähtee meistä.”
Janika Tommila