Pahuudella haavoitettu vaan ei lannistettu

​

Minua on systemaattisesti syrjitty, puhuttu kiusaamistarkoituksessa pahaa sekä aiheutettu tarkoituksella monenlaisia vaikeuksia ihmissuhteissani. Olen vasta 16-vuotias ja kokenut monta henkisen tuskan sekä kasvun paikkaa. Tämä lapsuuskokemukseni mukaan ihminen on taipuvainen tekemään toiselle ihmiselle pahaa ihan pienestä lapsesta lähtien. Etenkin, jos kasvattajat siihen ymmärtämättömyyttään tai jopa ymmärtäen kannustavat.

​

Kokemuksieni takaa löytyy kymmeniä kiusaamiseeni vuosien varrella osallistuneita lapsia. Yhteisöllinen väkivalta on ilmiö, jota on todella vaikeaa kitkeä kouluympäristöistä pois. Lapset hakevat ja saavat yhteenkuuluvuuden tunnetta valikoimalla uhreja yhdessä kiusattaviksi. Näin on varmaan aina ollut. Nykyään aikuiset pääsevät harjoittamaan tätä yhteisöllistä väkivaltaa myös sosiaalisen median kanavissa. Näyttäen vieläkin vahvempaa mallia lapsilleen. Tämä on suorastaan järkyttävä ja todella nopeasti yhteiskuntaa epäempaattisemmaksi muuttava ilmiö!

​

Tarinastani on tekstin pituuden vuoksi jätetty pois kohtalooni liittyviä, oleellisiakin asioita. Yksinkertaistan tarinani tapahtumiin tyttöparivaljakon kanssa, jonka valinnoista jo kohta kymmenvuotinen, henkinen väkivaltakierre kohdallani liikkeelle lähti. Tyttöjen, joiden vanhemmat loppu viimein osoittautuivat kaiken mahdollistaviksi ja jopa yllyttäviksi tekijöiksi. Minun tarinani on kokemus minun kokemuksistani. Heidän tarinansa olisi varmasti erilainen, valintojaan ja toimintaansa selittävä sekä todennäköisesti minua syyllistävä, luonnollisesti.

​

Tapasin kaksi uutta kivaa tyttöä eskarissa. Meistä tuli Miinan ja Siljan (nimet muutettu) kanssa kolmikko, jotka viihtyivät hyvin yhdessä. Tehtiin yhdessä kaikenlaista kivaa ja viihdyttiin kolmistaan niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Kakkosluokalla tapahtui jotain. Nämä ystäväni päättivät aivan yhtäkkiä, että haluavat leikkiä vain kahdestaan. Minut jätettiin surutta yksin. Olisin kovasti halunnut olla edelleen näiden tyttöjen ystävä ja leikkiä kolmistaan kuten ennenkin. He kieltäytyivät ja vetäytyivät juttuihinsa aina kahdestaan.

​

Minulla oli todella paha mieli, koska en ymmärtänyt, miksi minut jätettiin joukosta. Minut oli kasvatettu aivan eri sääntöihin ja olin aina huolehtinut, että kaikki lapset huomioidaan eikä ketään jätetä yksin. Olin todella hämmentynyt ja suruissani. Äitini otti yhteyttä näiden tyttöjen vanhempiin. Yllätykseksemme nämä olivat sitä mieltä, että tytöt saavat kyllä itse valita, kenen kanssa ovat ystäviä. Mitään muuta selitystä ei toiminnalle tullut. Nuo vanhemmat siis hyväksyivät jo tuolloin, että lapset saavat syrjiä ketä haluavat eikä kaikkia lapsia tarvitse sietää eikä hyväksyä leikkeihin.

​

Koska nyt oli tehty selväksi, etteivät Miina ja Silja tule hyväksymään minua enää mukaan heidän juttuihinsa, etsin seuraa muista luokkatovereista. Onnekseni se myös onnistui. Annoin Siljan ja Miinan olla rauhassa kaksistaan.

Aistin koko ajan, etteivät Silja ja Miina pitäneet minusta ja puhuivat mielellään minusta pahaa. En ymmärtänyt lainkaan, miksi he näin tekivät. En ollut tehnyt heille mitään pahaa enkä sellaista, mihin olisin itse voinut vaikuttaa. Näin jälkeenpäin mietittynä arvelen, että syynä oli kateus, jostakin.

​

Nämä tytöt olivat julmia ja ovelia. Silloin tällöin he ottivat minut joukkoonsa ja esittivät mukavia. Luulin saaneeni ystävyytemme takaisin. Motiivi heillä taisi kuitenkin olla, että he halusivat nyhtää minusta mielenkiintoisia tietoja käyttääkseen sitten niitä tietoja minua vastaan. Pienten lasten kyvykkyys suunnitelmalliseen henkiseen väkivaltaan oli yllättävää. Tytöt käyttivät hyväkseen saavuttamaansa valta-asemaa, hankkivat tarvitsemansa tiedon ja työnsivät minut aina lopulta pois, levittäen minua vahingoittavaa tietoa muille lapsille.

​

Neljännellä luokalla kävi sellainen sattumus, että olin samaan aikaan koulunpihalla Siljan kanssa, kaksin. Silja kertoi kesäloman aikaisesta ulkomaan matkastaan, mikä aiheutti minussa kateutta ja harmitusta. Tulin tunnemyrskyssäni sanoneeksi, että minä kävin NewYorkissa lomallani. Se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Tämä tokaisu olikin mullistava. Siitä seurasi kiusaamiseni seuraavalle tasolle siirtyminen. Siljan äiti soitti minun äidilleni ja kysyi, olemmeko käyneet New Yorkissa.

​

Äitini oli kovin hölmistynyt ja kertoi, ettemme ole. Äitini epäili tilanteessa jotain väärinkäsitystä, sillä en kehdannut äidillekään vielä tuossa vaiheessa kertoa, että olin valehdellut Siljalle. Myös Miinan äiti kysyi tätä asiaa minun äidiltäni.

​

Tämä tapahtuma paljasti lopulta, että minun syrjimiseni ja kiusaamiseni takana olivat systemaattisesti myös noiden tyttöjen vanhemmat! Tämä oli meille käänteentekevä oivallus, joka sittemmin vahvistui vuosien aikana. Tyttöjen vanhemmat pitivät perusteltuna, ettei minun kanssani voinut olla ystävä, sillä olin valehtelija! Minusta oli luotu myös täysin tuulesta temmattu tarina varkaana. Äitini selvitteli tätä tyttöjen vanhempien kanssa ja yritti saada asiat korjaantumaan, tuloksetta.

​

Koskapa kiusaaminen vain yltyi ja mukaan tuli muitakin kiusaajia, ehdotin äidilleni, että menisin Siljan kotiin juttelemaan asioista. Joko itsekseni tai vanhempieni kanssa. Tämä tapahtui kuudennella luokalla. Siljan äiti oli tiukasti sitä mieltä, ettei tapaaminen ollut tarvittavaa. Myöskään Miinan äiti ei nähnyt, että meidän tyttöjen välejä kannattaisi alkaa selvittelemään.

​

En saanut mennä edes yksikseni tyttöjen kotiin asioista juttelemaan.

Eikä äitini olisi enää kyllä uskaltanutkaan minua sinne yksin päästää. Taustalta oli selvinnyt jo niin paljon outoja, ei-järkeenkäyviä seikkoja.

​

Koulukin yritti asioitamme selvittää. Siitä Siljan ja Miinan vanhemmat närkästyivät. Eivät ymmärtäneet mitään väärää tapahtuneen. Ottivat sitten äitinikin kiusaamisensa kohteeksi. Erityisesti Siljan koko perhe tuntui vihaavan minua ja minun äitiäni. Jopa perheen pikkuveli oli valjastettu vihanpitoon.

​

Seitsemännellä luokalla, yläkoulussa, Siljan ja Miinan pahantahtoinen käyttäytyminen muuttui täysin näkyväksi ja häikäilemättömäksi. Minulle pahanaiheuttaminen oli liimannut heidät kaksi vankasti yhteen, mutta he halusivat juoneen mukaan muutkin. Minulla ei saanut olla mitään, mitä heillä ei ollut. Mielellään ei mitään. Erityisesti Silja tuntui kokevan minusta suuren uhkan kaverisuhteissaan. He pyrkivät järjestelmällisesti katkomaan kaikki uudetkin ystävyyssuhteeni ja yrittivät muun muassa pilata jokaisen ihastukseni. Silja selvästikin nautti, kun sai manipuloitua ystäväni puolelleen, vaikka sitten iän ikuisten valheidensa myötä.

​

Silja ja Miina kailottivat koulussa, kuinka on heidän paras viikkonsa, kun minä olin poissa. Uusille ystävilleni painotettiin, ettei minun ystäväni voi olla ja että he ovat vihaisia, jos viettävät aikaansa minun kanssani. Nuo yläkoulussa saamani uudet ystävät uskalsivat vaivautuneesti kertoa nämä asiat minulle. Tilanne oli heille hyvin vaikea.

​

Uudet ystäväni olivat ihmeissään, sillä heidän oli vaikeaa hahmottaa, mistä noiden kahden tytön toiminnassa oli kysymys. Ystäväni eivät paineen alla juurikaan uskaltaneet puolustaa minua. He antoivat kaiken kauhean tapahtua ja toimivat vain viestinvälittäjinä suuntaani. Sain kuulla monet kamaluudet, mitä kiusaajani minusta inhoten kertoivat ja valheitaan minusta levittelivät. Olin jo todella pahassa, henkisesti traumaattisessa tilanteessa!

Psyykkinen kanttini oli hajoamassa, kun energiaa meni niin paljon näiden sosiaalisten suhteiden kanssa pelaamiseen. Koin, etteivät minua puolustaneet ystäväni eikä siihen kyennyt edes koulu. Minua tukivat ja puolustivat ainoastaan omat vanhempani ja ansiokkaasti sen tekivätkin.

​

Kiviä ei jätetty niin sanotusti kääntämättä eikä asioita lakaistu maton alle. Se oli pelastukseni!

​

Lopulta minusta tuli niin monen koulutoverin ja heidän vanhempiensa kiusaamisen kohde, että päätin vaihtaa koulua, maisemaa sekä ystäviä. Aloitin yläkoulun kahdeksannen luokan naapurikaupungissa. Siellä kaikki on mennyt hienosti. Olen saanut pidettyä kiusaajani riittävän kaukana. Tosin edelleen joudun jännittämään vanhasta koulusta jääneiden ystävyyssuhteiden kanssa. Pääsevätkö kiusaajani edelleen vaikuttamaan niihin?

Minulla on nyt joka tapauksessa uudesta koulusta, protuleiriltä sekä vanhastakin koulusta aitoja, ihan oikeita ystäviä! Koen ensimmäistä kertaa sitten ekaluokan, että ystäviin voi luottaa ja että ystäväni haluavat minulle varmasti vain hyvää.

Syvät haavat tähän luottamukseen on minulla jäänyt. Sellaiseen ihmisten väliseen luottamukseen, jonka pitäisi olla ihmisten perusoikeus!

​

Minea 16-vuotta, 2024