Olen kokenut koulukiusaamista pariin otteeseen.

Pahin aika oli, kun olin ala-asteen lopulla 4-6 -luokilla. Silloin suurin osa kavereistani siirtyi ylä-asteelle ja näin ollen eri kouluun.

​

Olen lähtöisin suhteellisen vähävaraisesta perheestä ja suurin osa tavaroista / vaatteista oli välillä kierrätyskeskuksista ja perus ”kaupoista”, eikä näin ollen ollut ne muodikkaimmat vaatteet, reput, kengät ja lippikset, jotka siihen aikaan, yli 20 vuotta sitten merkitsivät jonkun verran, kun tyyli kaikilla oli melko samankaltainen.

​

Muistan, kun joskus ostettiin vähillä varoilla lippis niin kuin muilla, jostain sen ajan ”muotikaupasta”, mutta siinä olikin vain kolme raitaa. Siihen aikaan oli joku juttu, että aidoissa lippiksissä oli seitsemän raitaa. Kiusaattiin sitten seuraavat viikot joka päivä siitä, että lippiksessä ei ole seitsemää raitaa, joten se on Viipurin torilta ja sitä vitsiä jatkettiin jokaisen tavaran kohdalla jatkuvasti.

​

Olen ollut myös aina suhteellisen kiltti ja en kovinkaan ”kova jätkä”, joka pisti hanttiin. Joten olin mitä luultavammin suhteellisen ”helppo” kohde, kun jotain sanoi niin vastaan ei tullut multa nyrkkiä,

painimisia tai rumia sanoja vaan pelkkää naurua ja vastavitsejä vaikka ne kommentit usein sattui.

Olen kuitenkin pohjimmiltani hyvätahtoinen, osaan ja olen oppinut nielemään kaiken, enkä näyttänyt koskaan että ”sattuu”. Koulukiusaaminen ei ollut koskaan fyysistä. Se oli aina henkistä.

​

Siinä 5- ja 6-luokan tienoilla kiusaaminen pahentui sen verran, että välitunnit tuntuivat oikeastaan painajaisilta. Joskus oli ”helpompaa”, mutta jotkut viikot ja kuukaudet aika kiusallisia. Todella usein koitin välttää välitunteja ja siihen oppi miten sen tekee niin ettei jää kiinni, koska välitunnit olivat pakollisia ja oli talvi tai kesä niin pihalle koulusta oli aina mentävä. Siispä usein pitkittelin lähtöä ulos. Välillä solmin kenkiä pari minuuttia pidempää, jotta se 15 min välkkä ei kestäisi sitä 15 minuuttia. Välillä lähtiessäni menin vessaan ja koitin olla siellä suurimman osan ellei koko välitunnin. Välillä lähtiessä luokasta kävelin kirjaston ohi ja jäin tuijottamaan jotain kirjaa ihan kuin se kiinnostaisi minua. Näin sain aina voitettua puolelleni 5-10 minuuttia tai joskus jopa melkein koko välitunnin ettei tarvitsisi olla ulkona muiden kanssa.

​

6. luokalla oli pahin piikki jolloin lintsasin koulusta kokonaisia päiviä. Jakso kesti ehkä jopa kuukauden. Silloin lintsasin koulusta päivän, pari tai joka toisen päivän kokonaan.

​

Lähdin kotoa pois ja menin lähimpään metsään, joka oli suoraan taloamme vastapäätä ja odotin, että asunnostamme sammuu valot. Silloin tiesin, että joko äiti tai sisko on lähtenyt ja palasin kotiin. Kouluun keksin kaikennäköisiä tekosyitä, miksi olen poissa.

​

Joskus oli perinteinen kuume, joskus nukuin pommiin, joskus koulumatkalla liukastuin ja ”nilkka meni sjoilta”. Keksin kaikkea mitä vain pieni poika pystyi.

​

Kouluun piti viedä aina joku loppu, jossa tämä poissaolot selitettettin ja laitoin isäni allekirjoittamaan nämä laput, koska isäni ei ymmärtänyt kauheasti suomea, joten tämä oli helppoa.

Pyysin vain nimmaria. Tätä kesti ehkä sen kuukauden. Jossain kohtaa luokanopettajani sanoi, että nyt tämä loppuu, koska selitykseni eivät enää menneet läpi.

​

Mutta onneksi enää ei ollut kuudennetta luokkaa kauheasti jäljellä ja ylä-asteella meininki muuttui, koska sinne tuli uusia luokkalaisia sekä vanhoja kavereita, jotka tarvittaessa pitivät puoliani ja pari kertaa kaverini heiluttivat nyrkkejäkin ja jopa kerran puukkoa heille, jotka olivat vähänkin epäkunnioittavia minua tai ”porukkaamme” kohtaan. Silloin tuli myös uusia luokkalaisia ja kavereita.

Mutta ala-aste oli paha.

Koulukiusaaminen jätti varmasti joitakin jälkiä, mutta olen onneksi (ehkä) osannut kääntää ne voitokseni niin, että olen sitä kautta saanut draivia ja halua näyttää muille, että pohjasta voi nousta ja pystyy olemaan muita parempi tai menestyneempiä / onnistua tavoitteissaan vaikka ei ole hienoimpia tavaroita ja muita resursseja. Uskon, että tietynlainen ”todistamisen” halu on saanut alkunsa niiltä ajoilta myös.

​

En ole kauheasti jaksanut analysoida syvempää näitä asioita vaan mennyt ja tehnyt asioita omien haaveiden eteen ja onnistunut melkein kaikessa.

​

Koulukiusaajille haluaisin sanoa, että kannattaa miettiä, tarviiko olla ilkeä muille vai keskittyä omiin asioihin ja mielummin tukea muita, kuin kiusata.

​

Olemme kaikki erilaisia ja erilaisuutta pitää kunnioittaa vaikka sitä ei välttämättä nuorempana tajua samalla tavalla kuin aikuisena. Näin saa keskitettyä energian ja fokuksen omiin asioihin ja saavutettua paljon enemmän, eikä sitä koskaan tiedä, jos sattuu joskus samalla puolelle pöytää sen toisen kaverin kanssa, joka nyt voi olla kiusaamisen kohteena. Parempi pitää kaikkien kanssa hyvät välit.

​

Koulukiusatuille haluan sanoa sen, että vaikka kuinka rankkaa on niin muistakaa, että maailmassa on myös hyviä asioita ja ihmisiä. Hakeutukaa niiden joukkoon ja älkää pelätkö kertoa kiusaamisesta rehellisesti kotona ja koulussa.

​

Kiusaajia se ei kiinnosta välttämättä, jos sanoo heille suoraan sen, että tämä ei tunnu kivalta, jos ei ole tarpeeksi kova jätkä ja pistä kunnolla hanttiin ja näytä heille paikkansa, mutta sekään ei välttämättä ole aina se fiksuin vaihtoehto ja aina voi näin myös siirtyä itsekin huomaamatta koulukiusatusta koulukiusaaksi ja tehdä jonkun elämästä ja arjesta ikävää.

​

Muistakaa, että hyvä voittaa aina vaikka välillä se vaatii aikaa ja uhrautumista.

​

Paras vaihtoehto on kertoa kiusaamisesta eteenpäin - aikuiset ovat vahvempia ja fiksumpia näissä asioissa ja osaavat varmasti katkaista kierteen.

​

Kiusatuksi tulemisessa ei ole mitään hävettävää ja noloa vaikka siltä se saattaa siinä vaiheessa tuntua, mutta ei se ole!

​

Olet upea juuri sellaisenaan ja maailmassa voittaa aina hyvä sydän!

Olet jo nyt sankari, upea ja ainutlaatuinen,

jos herätät jossain tunteita ja mielipiteitä - olet erityinen.