Kiusaaminen alkoi ekalla luokalla ja oli haukkumista, tönimistä, syrjimistä.

 

Kesti koko peruskoulun ja ammattikoulussa vielä myös.

 

Olin siksi aika ujo, syrjäytynyt ja ahdistunut. Kävin terapiassa, söin masennuslääkkeitä ja mietin aina mikä minussa on vikana kun kaikki vaan haukkuu ja on ilkeitä.

 

Muistan itkeneeni yksin kotona monesti ja välillä myös koulumatkalla. Koulussa pidättelin kyyneleitä ettei se aiheuta lisää kiusaamista.

 

En pystynyt kiusaamisen takia luottamaan enää ihmisiin ja minun on edelleen tosi vaikeaa tutustua keneenkään. Vietän aikaa edelleen paljon yksin.

 

Nykyään on vain yksi kaveri jota näen satunaisesti muutamia kertoja vuodessa.

 

Olen pahaa oloa purkanut aina kirjoittamalla, lapsesta asti ja se on ollut tärkeää minulle aina.

 

Viihdyn yksin hiljaisuudessa kynän ja vihkoni kanssa.

​

“Menneet” -sanoitus

 

Ne aina sanoo ettei musta mitään tule, mut mä päätin etten turhaan sitä sure.

Niil on paha olla, ne purkaa sitä muhun.

 

Kiusaaminen, myytti ei kukaan siitä puhu.???

Miks pikkupojat verkkareissaan esitti niin kovista.

Mun vanhemmilla ei ollu rahaa ja siitä jauhettiin.

 

Ei varaa ostaa samaa mitä mitä muil ja siitä naurettiin.

Surullisen yksin kotona olemaan joutu,

Kiusaajien takii ei kiinnostanu ollenkaa koulu.

 

En tiedä miltä tuntuu kantaa sitä tuskaa

Sisäl, miltä tuntuu saada kerran viikos musta silmä.

 

Aloin varastaa rahaa,

Karkkia ja tupakkaa ja kymmenen vanhana sit vedin ekat humalat.

Rikoin koulun ikkunat, anteeks, sori.

Jouduin rehtorinkansliast lastenkotii.

 

Pikkupenskana isojen puolella,

En haluu olla täällä, mä kiroilen huolel.

Onks se turvaa kun isommat purkaa pahan

Olon suhun, on moni kertoi tullu turpaa.

 

Mä oon itkeny, viillelly ja muuta,

Oli taivas musta, ei taivaal kuuta, kaipaan muuta, mä kaipaan muuta.

Olin nuori täynnä vihaa, ku ei päässy käymää himas.

Kaikki pilal ei tuleva näytä kivalt, elämä pelkkää itkuu joka ylttyy.

 

Ei näkyny pikkupojal hymyy.

Jätin menneet taa, ja keskityin tulevaan,

Toteutan haaveet, teen tulevast upeempaa ja sä et saa mua suremaan.

Pahat muistot mielestä haihtuvat en mieti sitä mihin en voi

Vaikuttaa, näen päivän ja huomisen, kiipeen, hymyilen ylivuorien.

 

Mut vietiin perheest pois suljettuun paikkaan,

Sul ei oo siit hajuukaa et tunne mun maailmaa.

 

24/7 neljän seinän sisällä, mä itkua pidätän ja tunnen koti-ikävää.

Mul oli koulu ja koti samassa talossa.

 

Lastenkoti leimaotsas pahalla katotaan.

Kiusaajat saa kiitost, ne ei tiedä mitä on olla huoneessa viikko.

Ei puhelint, ei läppärii.

Rupesin vaa, räppäsin.

 

Purin pahan olon päästäni ja halusin olla räppäri.

Päätin et joskus viel Villest kuullaa, mut ne kiusaajat on tehny jo itsemurhan.

 

Paita, pilvet, harvaita, ni karvalakit kostaa.

Nyt mä keskityn vaan hymykorvist nostaa.

 

Mä oon parempi mies mitä ne

Haukkujat, kohennan kaulusta ja nautin laulusta.

 

Jätin menneet taa, ja keskityn tulevaan,

Toteutan haaveet, teen tulevasta upeempaa.

 

Hymyilen ja jahtaan unelmaa.

Pahat muistot mielestä haihtuvat en mieti sitä mihin en voi

Vaikuttaa, näen päivän ja huomisen, kiipeen, hymyilen ylivuorien.

​

Ville Nurminen

​