Olin alusta asti, ekalta luokalta jo vähän ”outo” lapsi, uskovaisesta perheestä, jossa kotiin ei kuulunut ”normi” musiikki, tv-ohjelmat ja elokuvat.

Ensimmäiset ulkopuolelle jäämisen kokemukset olikin sen myötä, että ei voi osallistua leikkeihin, joissa hahmot on tv-ohjelmista ja sarjoista, joista itse en tiennyt mitään. Silloin myös kotiolot olivat hyvin hankalat ja kotona riideltiin paljon, joka alkoi näkyä siinä, että rupesin lievittämään ahdistusta syömisellä, jonka seurauksena painoni nousi, ala-asteen puolessa välissä.

​

Se vaikutti kiusaamiseen hyvin paljon, ”läski” ja ”pullukka” olivat päivittäisiä asioita, joita kuulin koulun käytävillä.

12-vuotiaana, 6-luokkalaisena olen kirjoittanut jo päiväkirjaani ajatuksia itsemurhasta.

​

Ylä-asteelle siirryttyä kiusaaminen paheni entisestään, luokkakaverit vaihtui, mutta sieltä löytyi uusi kiusaajaporukka. Kiusaaminen oli haukkumista, olin ruma ja läski ja lihava. On myös kertoja kun opettaja on ollut kuulemassa, esimerkiksi kotityön tunnilla oltiin leipomassa ja kaulin taikinaa, jolloin yksi kiusaajista kovaan ääneen huusi luokassa, että ”Kirsikka on niin lihava, että kun kaulitsee läskeillä käsillään taikinaa, niin menee pöydästä läpi.”

​

Opettaja ei reagoinut mitenkään, uskon kuitenkin, että tilanteeni oli useammankin opettajan tiedossa jo silloin. Kotona en uskaltanut kiusaamisesta puhunut, kun perheen tilanne silloin oli jo kaikille hyvin kuormittava ja en halunnut lisätä kenenkään huonoa oloa.

​

Olen siinä mielessä kuitenkin onnekas, että minulla oli luokassa myös kavereita ja muutama niistä olikin ainoita, jotka kiusaamistilanteissa puuttuivat ja puolustivat minua.

​

Ylä-asteella alkoi myös vahvasti näkymään ahdistuneisuus ja masennus, sairastuin myös syömishäiriöön ja alotin pakonomaisen laihduttamisen. Se alkoi näkymään myös kotona, jolloin tilanteeseen puututtiin. Kävin asiasta kouluterveyden hoitajalla juttelemassa. Kielsin kuitenkin, että minkäänlaista ongelmaa kiusaamisen lisäksi ei ole, jolloin asia jäi aikalailla siihen. Kiusaaminen kuitenkin loppui samoihin aikoihin, yksi kiusaajistani oli tulossa haukkumaan minua ja yksi porukasta sanoin ääneen, että ” ei kannata enää kiusata, sen iskä tietää jo” mutta melkein koko peruskoulun kestäneenä, oli se muuttanut jo oman ajatusmaailmani täydellisesti, kiusaajien sanoista tuli minulle totuus.

​

Ajattelin itseäni hyvin rumana, lihavana ja vastenmielisenä ihmisenä, jota kukaan ei halua elämäänsä.

Muutin 9-luokan alkuvaiheilla Helsinkiin äitini luokse ja ysiluokan pystyin suorittamaan loppuun suht hyvin. Silloin kuitenkin olin jo hyvin masentunut ja ahdistunut. Peruskoulun jälkeen hain lukioon, joka jäi kesken jo heti alussa.

Olin hyvin itsetuhoinen ja viiltelin itseäni, masennuksen vuoksi en päässyt enää ylös sängystä, enkä jaksanut keskittyä enää kouluun. Itsemurha ajatukset olivat päivittäin mielessä. Silloin sain myös ensimmäistä kertaa kunnolla ammattiapua ja lähdin käymään nyorisopsykiatrialla, puhuminen oli kuitenkin hyvin vaikeeta ja piilotin kaiken pahan olon nauramisella, vaikeista asioista kysyttäessä usein vain naureskelin. 18-vuotta täytettyäni asiakkuus nuorisopuolella loppui ja sain vakuuteltua kaikille, että minulla on kaikki hyvin ja olen ”parantunut”. Siinä vaiheessa mukaan oli kuitenkin jo tullut alkoholi, jonka halusin pitää salassa.

Olo oli edelleen henkisesti hyvin huono ja alkoholista tuli keino helpottaa pahaa oloa. Sen myötä myös kannabis ja muut huumeet ja lääkkeet.

​

Silloin löytyi myös semmonen porukka, jossa muutkin käyttivät, siellä ei tuomittu ketään ja ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että kuulu johonkin, kaikilla oli omat ongelmat ja niistä huolimatta jokainen sai olla mukana. Alkoholista ja lääkkeistä alko pikkuhiljaa tulemaan joka viikonloppuinen tapa, ja huomaamatta se olikin jo päivittäistä ja sairastuin päihderiippuvuuteen. Käyttö oli myös hyvin itsetuhoista; otin sekaisin kaikkia ja kaikkea ja ajatus, että en seuraavana aamuna enää heräisi ei haitannut yhtään.

​

Vuonna 2020 lähdin Minnesota- malliseen päihdehoitoon, jonka jälkeen olen pystynyt myös terapian avulla purkaa menneisyyttäni ja kiusaamisen jättämiä arpia, edelleen on asioita, jotka ovat jälkiä kiusaamisesta ja yritän muuttaa ajatusmaailmaani ja toimintamallejani terveellisempään suuntaan.

​

Haluaisin sanoa pienelle itselleni ja muille lapsille:

​

Sun ihmisarvoa ei määritä se, miltä näytät ulospäin, vaan meijän teoilla on väliä, uskalla olla heikomman puolella, se on vahvuutta.

​

Kerro jollekkin turvalliselle aikuiselle. Aikuinen, ota huolet tosissaan. Kuuntele, ei vähätellä itselle pieniltä kuulostavia asioita, toiselle ne voi olla elämää suurempia.

​

Kirsikka Inkeroinen 2024